AVATAR 2020 - matkalla kohti tulevaisuuden koulua

AVATAR 2020 - matkalla kohti tulevaisuuden koulua -hanke on koko opetustoimen henkilöstölle valtakunnallisesti suunnattu monitieteinen opetustoimen henkilöstökoulutushanke. Lähtökohtana on, että koulua ja opetusta on kehitettävä kohtaamaan nykyaika ja 2000-luvun oppijat, oppijoiden ja tulevaisuuden yhteiskunnan tarpeet sekä toimintaympäristön muutos.

 

Tavoitteena on innostaa ja tukea osaamisen kehittämistä, tieto- ja viestintätekniikan, muun teknologian sekä sähköisten, virtuaalisten ja innovatiivisten opimisympäristöjen hyödyntämistä opetuksessa sekä innovatiivisten oppimisympäristöjen suunnittelua ja kehittämistä tulevaisuuden koulun ja opetuksen tarpeisiin.

 

Hanke toteutetaan monitieteisen toteuttajatiimin yhteistyönä. Hanketta koordinoi Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea ja yhteistyökumppaneina toteuttajatiimissä ovat RUSEn lisäksi Tulevaisuuden tutkimuskeskus (TY), Asiantuntijaosuuskunta Turun Norssi –palvelut, Åbo Akademi, Finpeda sekä IlonaIT.

 

Lisätietoja Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahean ylläpitämiltä hankesivuilta: AVATAR 2020


 

AVATAR logot